2.12.2017-15.4.2018 Minun Hankoni. Millainen on sinun Hankosi?

Hemsidan

Hangon museo elää nykyajassa. Olemme viime vuosien aikana keränneet tietoa kaksikielisyydestä ja matkailusta Hangossa. Miten ruotsinkielisen perheen arki sujuu kaksikielisessä Hangossa? Mitä yläkoululaiset ja lukiolaiset ajattelevat kaksikielisyydestä? Mitä kunnallisia palveluja on Lappohjassa? Mitä yksityismajoitus on Hangossa? Miten mobiililaitteet toimivat purjehtijan näkökulmasta? Mitä Hangon satamassa tapahtuu? Tule tutustumaan näihin aiheisiin museoon ja kerro meille minkälainen sinun Hankosi on.


19.5.2018-31.3.2019 Durchgangslager Hanko – Hangon saksalainen kauttakulkuleiri 1942–1944

Keväällä 1942 alkoi intensiivinen kausi Tulliniemellä. Toinen maailmansota oli kestänyt neljä vuotta. Saksa oli edellisenä kesänä hyökännyt Neuvostoliittoon, ja nyt täytyi järjestää sotilaiden ja tarvikkeiden kuljetus Jäämerelle. Hanko oli joulukuussa 1941 valloitettu takaisin kun neuvostojoukot olivat hiljaisuudessa jättäneet niemen. Nyt tarvitsivat aseveljet Saksasta Tulliniemen. Tänne rakennettiin parakkikylä, jossa oli 130 eri rakennusta: majoitusparakkeja, huoltorakennuksia, elokuvateatteri, kerhoja. Alueella saattoi saman aikaan olla 3 300–4 400 sotilasta. Juna tuli suoraan Tulliniemelle, jossa sotilailta poistettiin täit ja he saivat puhtaat vaatteet. Tilanteesta riippuen jäivät sotilaat leiriin tai jatkoivat laivoilla Tallinnaan tai Stettiniin. Alakuloiset sotilaat matkustivat karuissa oloissa edes takaisin.

Lageplan
Saksalaisten tekemä kartta Tulliniemen kauttakulkuleiristä. Hangon museon kokoelmat Kuva: Linda Svennblad

Leiristä ei ole ollut paljon tietoa. Vuonna 2014 aloitti arkeologi Jan Fast kaivaukset alueella. Hän on onnistunut paikantamaan muutaman koskemattoman alueen, jossa kaivaukset on sitten tehty. Nämä ovat täinpoistokylä, Lotta-kanttiini ja ukrainalaisten leiri. Yleisölle avoimissa kaivauksissa on tehty monta löytöä, jotka kertovat kauttakulkuleirin arkielämästä.  Kyseessä on henkilökohtaiseen hygieniaan liittyviä esineitä kuten kampoja ja hammasharjoja. Leirillä kulutettiin paljon alkoholia, varsinkin olut oli suosittua. Henkilökohtaisia muistoesineitä on, jotka kertovat kotona odottavista rakastetuista henkilöistä. Tutkimuksen yhteydessä on myös haastateltu henkilöitä, joilla on henkilökohtaisia muistoja saksalaisesta leiristä.

Näyttely pohjautuu yksittäisten sotilaiden elämään ja kertoo todellisuudesta kun tuhannet sotilaat matkustivat Hangon kautta taistellakseen julmassa sodassa.