Sote-ja maakuntauudistus


Sote- ja maakuntauudistus on suurimpia hallinnon ja toimintatapojen uudistuksia, mitä Suomessa on tehty. Muutos koskettaa satojen tuhansien ihmisten työtä ja kaikkien kansalaisten palveluja. Muutokset koskevat myös sosiaali- ja terveydenhuollon rahoitusta, ohjausta ja verotusta. Tavoitteena on, että sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäminen ja muita alueellisia tehtäviä siirtyy maakunnille 1.1.2020.


Sosiaali- ja terveydenhuollon uusi hallintomalli

Maahan perustetaan 18 maakuntaa, jotka järjestävät kaikki alueensa sosiaali- ja terveyspalvelut. Maakunnille kootaan sosiaali- ja terveydenhuollon lisäksi muita tehtäviä, kuten ympäristöterveydenhuolto, josta Hanko nykyisellään vastaa alueen isäntäkuntana.  

Vastuu sosiaali- ja terveyspalvelujen, pelastuslaitoksen ja ympäristöterveysviranomaisten palvelujen järjestämisestä siirtyy kunnilta ja kuntayhtymiltä maakunnille 1.1.2020. Tähän liittyvää lainsäädäntöä valmistellaan parhaillaan sosiaali- ja terveysministeriössä ja valtionavarainministeriössä.

Hallitus lisää julkisen sosiaali- ja terveydenhuollon tuotannon monipuolisuutta. Hallituksen linjausten mukaan maakunta tuottaa sote-palvelut itse tai se voi käyttää yksityisen tai kolmannen sektorin palveluita. Kunta ei voi olla jatkossa palveluntuottaja. Maakunnan on lisäksi erotettava oma palvelutuotanto maakunnan muusta toiminnasta erillisen oikeushenkilön hoidettavaksi. Se voi olla osakeyhtiö tai maakunnan palvelulaitos.
Uudistuksen myötä kunnat ja kuntayhtymät eivät enää järjestä, tuota tai rahoita sote-palveluja. Kuntien ja kuntayhtymien sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstö siirtyy maakuntien palvelukseen.

Maakunnilla on viisi yhteistyöaluetta. Ne ovat maakuntaa laajempia palveluja varten sekä tutkimus- ja kehittämistoiminnan tueksi. Jokaisella yhteistyöalueella on yliopistollinen sairaalayksikkö.
Samassa yhteydessä uudistetaan erikoissairaanhoitoa. Laajan ympärivuorokautisen päivystyksen yksiköitä on jatkossa 12 sairaalassa. Muut nykyiset keskussairaalat tarjoavat suppeampaa ympärivuorokautista päivystystä sekä antavat erikoistuneita palveluita. Näin maan eri osissa on saatavissa päivystysapua ympäri vuorokauden tulevaisuudessakin.

Maakuntien yhteistyölle ja tehokkaalle toiminnalle luodaan puitteet yhteen toimivilla tietojärjestelmillä. Lisäksi perustetaan maakuntien omistama valtakunnallinen yhteishankintayksikkö ja yhteiset valtakunnalliset tukipalvelut.


Lisätietoja alueuudistuksesta löydät täältä.