In EnglishAuf Deutsch
På svenskaPienennä tekstin kokoaSuurenna tekstin kokoa

Toimeentulotuki

Toimeentulotuki on sosiaalihuoltoon kuuluva viimesijainen taloudellinen tuki, jonka tarkoituksena on turvata hakijan ja hänen perheensä toimeentulo ja edistää itsenäistä selviytymistä.


Ennen tuen myöntämistä selvitetään hakijan tai hänen perheensä mahdollisuudet saada toimeentulonsa muista tulonlähteistä, ensisijaisesti työ- ja yrittäjätuloista. 


Ensisijaisia sosiaaliturvaetuuksia toimeentulotukeen nähden ovat mm. eläkkeet, työttömyysturva, sairauspäiväraha, lapsilisä, asumistuki ja opintotuki.

 

Toimeentulotuen hakeminen

Toimeentulotuen myöntää hakemuksesta se kunta, jonka alueella henkilö tai perhe vakinaisesti oleskelee.


Toimeentulotukea haetaan joko varaamalla aika sosiaalitoimistosta tai kirjallisella hakemuksella. Uudet asiakkaat ja ne, jotka eivät ole asioineet kahteen vuoteen toimeentulotuen piirissä, pyydetään varaamaan ajan sosiaalitoimistoon.

Toimeentulotukea haettaessa ensimmäistä kertaa tarvitaan seuraavat asiapaperit:

  • työssäkäyvien perheenjäsenten palkkatodistukset tai tilinauhat
  • tositteet muista tuloista (esim. eläkkeistä, työttömyys- tai sairauspäivärahasta, äitiys-, isyys- ja vanhempainrahasta, lastenhoidon ja omaishoidon tuista, opintotuesta, asumistuesta.
  • kaikkien perheenjäsenten tiliotteet viimeiseltä kolmelta (3) kuukaudelta
  • verotodistus
  • vuokrasopimus ja tosite vuokranmaksusta
  • tositteet asuntolainoista ja koroista
  • tositteet terveydenhuoltomenoista
  • selvitys omaisuudesta
  • muut taloudellista tilannetta selventävät tositteet

Toimeentulotuki perushakemus (pdf) (134.2 KB)

Toimeentulotuen jatkohakemus (pdf) (59.5 KB)

Toimeentulotuen liitteet (pdf) (39.2 KB)

 

Toimeentulotuen jatkohakemuksen voi jättää kirjallisesti liitteineen sosiaalitoimistoon, ellei asiakasta pyydetä asioimaan henkilökohtaisesti.      

 

Päätös ja maksaminen

Viranhaltija päättää toimeentulotuen myöntämisestä. Päätös annetaan kirjallisena tai se lähetetään kotiosoitteeseen. Kirjallisissa hakemuksissa käsittelyaika on 7 työpäivää saapumispäivästä tai sen kuukauden alusta laskettaessa, mille kuukaudelle toimeentulotukea haetaan. Päätökseen tyytymätön voi pyytää virheen korjausta päätöksen tehneeltä viranhaltijalta tai tehdä oikaisuvaatimuksen perusturvalautakunnan jaostolle 14 vuorokauden kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

 

Sosiaalityöntekijä Nelly Mohlin

Sosiaaliohjaaja Tina Nyberg

Etuuskäsittelijä Maria Rahikkala

Kunt.tt:n ohjaaja-etuuskäsittelijä Pirjo Gröning

 


Ajanvaraus maanantai-torstai klo. 9-12, puh. 019 220 3490