In EnglishAuf Deutsch
På svenskaPienennä tekstin kokoaSuurenna tekstin kokoa

Erityispäivähoito

 

Hangossa erityistä tukea tarvitsevan lapsen hoito, kasvatus ja kuntoutus järjestetään tavallisessa päiväkotiryhmässä tai perhepäivähoidossa.

 

Erityispäivähoidon tavoitteena on lapsen ja perheen omista tarpeista lähtevän kasvatuksen ja kehityksen tukeminen. Jokaiselle lapselle laaditaan oma varhaiskasvatussuunnitelma, johon sisällytetään myös erityisen tuen tarpeet ja tukitoimet. Suunnitelma tehdään yhteistyössä lapsen vanhempien,  päivähoidon henkilöstön ja mahdollisten  erityistyöntekijöiden kanssa.Tämä suunnitelma korvaa lakisääteisen kuntoutussuunnitelman. Lapsen varhaiskasvatuksen tukitoimien toteuttamisesta vastaa päivähoidon henkilöstö.

 

Hangossa toimii kaksi kiertävää erityislastentarhanopettajaa (kelto). Kelto seuraa ja havainnoi lapsen kasvua ja kehitystä, arvioi erityisen tuen tarvetta ja antaa tukea ja ohjausta lapsen hoidon ja kasvatuksen suunnittelussa ja toteutuksessa vanhemmille ja päivähoidon henkilöstölle. Kelto huolehtii myös tarvittaessa lapsen ohjauksesta asianmukaiseen tutkimukseen ja kuntoutukseen. Erityislastentarhanopettajan työkuvaan kuluu myös esikoululasten koulukypsyyden arviointi yhteistyössä esikouluopettajan ja koulupsykologin kanssa.

 

Tarvittaessa päiväkotiryhmää voidaan pienentää tai palkata erityisavustaja ryhmään. Päivähoitomuodon valintaan vaikuttavat lapsen ikä, kehitystaso, erityisen hoidon ja tuen tarve, vanhempien toiveet sekä alueen olosuhteet.

Erityispäivähoito on yhteistyössä lastenneuvolan, puheterapeuttien, lasten- ja nuorten vastaanoton, sosiaalityöntekijöiden ja koulutoimen kanssa. Olemme käytettävissä jos haluat keskustella lapsesi erityistarpeista.

Meihin saa yhteyttä päivähoitotoimistossa, päivittäin klo 8.00 - 9.00.


Erityislastentarhanopettaja Heidi Salokannel-Kallström  puh. 040 485 8478  

Erityislastentarhanopettaj Karin Ingberg-Wiberg puh. 040 743 5213