Hangon kaupungin päätösvaltaa käyttää joka neljäs vuosi valittava kaupunginvaltuusto. Kaupunginvaltuusto on osittain siirtänyt tätä toimivaltaansa kaupunginhallitukselle, lautakunnille ja johtokunnille. Hangon kaupunginvaltuustoon kuuluu 35 jäsentä.
Kuntalain 13 §:n mukaan kaupunginvaltuusto vastaa kaupungin toiminnasta ja taloudesta.
Kaupunginvaltuuston tulee:
päättää toiminnan ja talouden keskeisistä tavoitteista
päättää hallinnon järjestämisen perusteista
päättää talouden ja rahoituksen perusteista sekä hyväksyä talousarvio
päättää kunnan palveluista ja muista suoritteista perittävien maksujen yleisistä perusteista
päättää kunnan liikelaitokselle asetettavista toiminnallisista ja taloudellisista tavoitteista
päättää takaussitoumuksen tai muun vakuuden antamisesta toisen velasta
valita jäsenet kunnan toimielimiin, ellei muuta ole säädetty
päättää luottamushenkilöiden taloudellisten etuuksien perusteista
valita tilintarkastajat
hyväksyä tilinpäätös ja päättää vastuuvapaudesta sekä
päättää muista valtuuston päätettäviksi säädetyistä ja määrätyistä asioista