| 6 | Motion social kreditgivning | |
| 7 | Valtuustoaloite sosiaalisesta luototuksesta, kts vanha kortti 193/2009. |
Kaupunginhallitus |
§ 68 |
15.03.2010 |
Valt. Kari Leinon ym. aloite sosiaalisesta luototuksesta / Kvo-asia
KH § 68 DN:o 193/09
Valt. Kari Leino ja 4 muuta valtuutettua jättivät 8.4.2009 aloitteen sosiaalisesta luototuksesta.
*/*
Aloite on liitteenä.
Perusturvalautakunta käsitellee aloitetta 11.3.2010 ja esityslistan mukaan lautakunta antaa seuraavaan lausunnon aloitteesta:
"Sosiaalisen luototuksen tarkoituksena on ehkäistä taloudellista syrjäytymistä ja ylivelkaantumista sekä edistää henkilön ja perheen itsenäistä suoriutumista. Sosiaalinen luotto voidaan lain mukaan myöntää perustellusta syystä henkilölle, jolla ei pienituloisuutensa ja vähävaraisuutensa vuoksi ole muulla tavoin mahdollisuutta saada kohtuuehtoista luottoa ja jolla on kyky suoriutua luoton takaisinmaksusta.
Lain perusteella kunnalla on mahdollisuus järjestää päättämässään laajuudessa sosiaalista luototusta osana kunnan sosiaalihuoltoa. Kunta voi järjestää sosiaalisen luototuksen toimenpanon yksin tai alueellisena yhteistyönä muiden kuntien kanssa. Kunnalle sosiaalisen luototuksen järjestämisestä aiheutuviin toimintamenoihin sovelletaan sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annettua lakia (733/1992), jota ei kuitenkaan sovelleta sosiaalisen luototuksen luottopääomasta tai luottotappioista aiheutuviin menoihin.
Sosiaalisen luototuksen järjestäminen on kunnalle lakiin perustuva, vapaehtoinen tehtävä, jonka käyttöönotosta kunta itse päättää. Kuntalaisella ei ole subjektiivista oikeutta sosiaaliseen luottoon.
Mikäli kunta päättää järjestää sosiaalista luototusta, niin kunnan velvollisuutena on määritellä sosiaalisen luoton myöntämisen kuntakohtaiset perusteet:
- sosiaalisiin luottoihin kunnassa käytettävissä oleva pääoma
- kenelle ja millaisiin tarkoituksiin sosiaalista luottoa kunnassa myönnetään
- sosiaalisen luoton myöntämisen esteet
- sosiaalisen luoton koron määräytymisen periaatteet
- yleinen yläraja myönnettäville sosiaalisille luotoille
- laina-ajan maksimipituus
- miten kunnassa haetaan sosiaalista luottoa
- miten asiakkaita ohjataan jaettavissa olevan pääoman tilapäisesti
loppuessa
- kuinka luototustoimintaan liittyvä taloudellinen neuvonta ja ohjaus
järjestetään
- sosiaalisen luoton perintäkäytäntö
Kunta voi varata luottopääoman vuosittain talousarvioonsa ja säädellä luottopääoman riittävyyttä ja tasapuolista jakautumista esimerkiksi kohdentamalla luototuksen tietylle asiakasryhmälle tai tiettyihin käyttökohteisiin.
Sosiaalinen luototus ja toimeentulotuesta annetun lain (1412/1997) 13 §:n nojalla myönnettävä ehkäisevä toimeentulotuki ovat lähellä toisiaan tarkoituksensa ja kohderyhmänsä osalta.
Ehkäisevää toimeentulotukea voidaan myöntää muun muassa tuen saajan aktivointia tukeviin toimenpiteisiin, asumisen turvaamiseksi, ylivelkaantumisesta tai taloudellisen tilanteen äkillisestä heikentymisestä aiheutuvien vaikeuksien lieventämiseksi sekä muihin tuen saajan omatoimista suoriutumista edistäviin tarkoituksiin.
Molemmilla järjestelmillä pyritään auttamaan yksilöä ja perhettä suunnitelmallisesti ja puuttumaan riittävän varhain henkilöä tai perhettä uhkaaviin riskeihin ja toimeentulo-ongelmiin.
Hangossa on myönnetty ehkäisevää toimeentulotukea kohtalaisen säästeliäästi joten ensisijaisesti tulee kiinnittää huomiota ehkäisevän toimeentulotuen määrärahan riittävyyteen ja myöntämisperusteisiin ennen kuin otetaan sosiaalinen luototus käyttöön.
Kuten yllä selostetusta käy ilmi sosiaalinen luototus on vaativa uusi sosiaalityön menetelmä jonka käyttöönotto myös tarkoittaa sitä, että henkilöresursseja on lisättävä sosiaalityöhön. Sosiaalinen luototus on käytettävissä olevan pääoman muodossa myös taloudellinen kysymys.
Vuoden 2010 osalta ei määrärahoja ole varattu uusiin kunnan kannalta vapaaehtoisiin tehtäviin.
Perusturvalautakunta esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen valtuustolle että kaupunki ei ota käyttöön sosiaalista luototusta."
Kaupunginhallitus katsonee lautakunnan vastauksen riittäväksi ja ehdottaa, että aloite todetaan loppuun käsitellyksi.
Ehdotus
Kaupunginhallitus ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että valt. Leinon ym. aloite katsotaan loppuun käsitellyksi.
Käsittely
Asiassa käydyn keskustelun aikana Birgitta Gran Keijo Larilan kannattamana ehdotti, että selvitetään mahdollisuus järjestää aloitteessa tarkoitettua toimintaa seudullisesti (velkaneuvonta-alue Hanko-Raasepori-Kirkkonummi-Inkoo).
Päätös
Kaupunginhallitus päätti keskustelun perusteella palauttaa asian uutta valmistelua varten.
Lisätiedot
Kansliapäällikkö Jukka-Pekka Halme, 019 2203 212