Kulttuurilautakunta |
§ 7 |
26.01.2010 |
Kulttuurilautakunta |
§ 22 |
18.02.2010 |
Avustustenjakoperiaatteiden kehittäminen
KULT § 7
Kulttuuritoiminnan jakamien avustusten myöntöperusteet ovat olleet vailla erityispainotuksia. On tuettu samalla tavalla kaikkia. Avustustenjakamisella voidaan kuitenkin myös vaikuttaa siihen minkälaisen harrastustoiminnan erityisesti toivotaan vahvistuvan ja jopa syntyvän kaupunkiin.
Hangossa harrastuspiireissä alkaa usein olla ongelmana jäsenistön ikääntyminen ja aktiivisen väen väheneminen. Yhdistyksiin tarvitaan nuorta väkeä samoin lasten harrastustoiminnan mahdollisuuksia tulisi laajentaa. Varsinkin kuvataiteen alalla lasten harrastusmahdollisuudet ovat Hangossa niukat.
Avustusten jaolla voidaan ohjata harrastustoimintaa toivottuun suuntaan. Esimerkkinä esim. Hyvinkään onnistunut avustustoiminta, jossa on jo vuosia sitten luotu erityinen pisteytyssysteemi jonka avulla pikku hiljaa kaupunkiin on saatu erityisen vilkasta lastenkulttuuritoimintaa. Tosin avustusmäärärahat Hyvinkäällä ovat moninkertaiset Hankoon verrattuna.
Painokertoimella voidaan pisteyttää esim. säännöllisiä kokoontumisia, tilaisuuksien järjestämistä ulkopuolisille, osallistujien määrää. Painoarvoa voidaan pisteyttämällä antaa sille moniko osallistujista on esim. alle 18 vuotias jne.
Avustuskelpoiseksi voidaan määritellä esim. yhdistys, joka toimii yleishyödyllisessä, taloudellista voittoa tavoittelemattomassa tarkoituksessa joka tapahtuu yhdistyksen toiminta-ajatuksen puitteissa yleiseksi hyödyksi.
Kulttuuripalvelujen avustuksia voivat olla:
- vuokravapaus
- toiminta-/toimitila - avustus
- kohdeavustus taide- ja kulttuurihankkeille
- taideapuraha
- nuortenkulttuuristipendi
- Hangon kulttuuripalkinto
- vuosiavustus teatteriyhdistyksille
- kulttuuri- ja taidelaitosten vuosiavustus
Hangon kulttuuritoiminnan avustusmäärärahat on budjetoitu tälle vuodelle 13 500 €:n suuruisiksi.
*/*
Liitteenä alustavat avustushakemuslomakkeet.
Ehdotus
Kulttuurilautakunta keskustelee avustustenjakoperiaatteista jatkokäsittelyä varten.
Päätös
Ehdotus hyväksyttiin.
Lisätietoja
Vt. kulttuurisihteeri Reija Vanhanen, 019 2203 270
KULT § 22
Tulevaksi ajateltu koko kaupungin avustuskäytäntöjen uudistaminen ei enää ehdi tälle vuodelle. Hangon kulttuuritoimen osalta voidaan tehdä kuitenkin joitakin oman lautakunnan avustustenjakoon liittyviä tarkennuksia.
Tarkennuksilla pyritään täsmentämään vuosiavustusten hakemiseen, hakemusten käsittelyyn, avustusten maksamiseen ja avustusten käytönvalvontaan liittyviä käytäntöjä.
Kunnan tehtävänä on kulttuuritoiminnasta annetun lain 728/92 mukaan kulttuuritoiminnan alalla edistää tukea ja järjestää kulttuuritoimintaa kunnissa. Laissa kulttuuritoiminnalla tarkoitetaan taiteen harjoittamista ja harrastamista, taidepalvelujen tarjontaa ja käyttöä, kotiseututyötä sekä paikallisen kulttuuriperinteen vaalimista ja edistämistä.
Hangon kulttuuritoimen avustuksia ovat toiminta-avustus (mukaan lukien teatteriyhdistysten vuosiavustus) ja kohdeavustus taide- ja kulttuurihankkeille.
Kaupunginavustus myönnetään yleishyödylliseen, taloudellista voittoa tavoittelemattomaan tarkoitukseen, joka tapahtuu yhdistyksen toiminta-ajatuksen puitteissa yleiseksi hyväksi.
Avustusta voidaan myöntää lautakunnan harkinnan mukaan hankolaisille rekisteröidyille musiikkiyhdistyksille, kuvataideyhdistyksille, kotiseutu- ja perinneyhdistyksille, ystävyysseuroille sekä muille yhdistyksille, joiden toiminta on yhdistyksen sääntöjen mukaan taide-, kulttuuri- ja/tai kotiseututoimintaa. Lisäksi avustusta voidaan myöntää toimintansa puolesta säännöt täyttävälle, muuallekin kuin Hankoon rekisteröidylle yhdistykselle jos kohdeavustusta haetaan Hangossa tapahtuvaan tai hankolaisten hyväksi tapahtuvaan toimintaan.
Avustusta voidaan myöntää yhdistykselle, joka on hyväksytty avustuskelpoiseksi nojaten yhdeltä täydeltä tilikaudelta saatuun tietoon hakijan toiminnasta, joka on näin voitu todeta kannatettavaksi. Osoitus kannatettavuudesta saadaan anomuksen liitteenä pakollisena vaadittavasta edellisen vuoden toimintakertomuksesta ja muista pakollisena hakemukseen liitettävistä tilinpäätösasiakirjoista (tuloslaskelma ja tase, tilinpäätöksen allekirjoitussivu sekä tilintarkastuskertomus). Näitä asiakirjoja voi täydentää huhtikuun loppuun asti. Ellei vaadittuja liitteitä ole toimitettu määräaikaan mennessä avustusta ei makseta. Havaitut virheet ja puutteet tulee korjata kahden (2) viikon kuluessa täydennyspyynnöstä lukien.
Kohdeavustus (taide- ja kulttuurihankkeisiin) voidaan myöntää Hangossa toimivalle yhdistykselle tai ryhmälle sekä harkinnan mukaan myös yksityishenkilölle, joka edistää paikallista kulttuuritoimintaa. Lähtökohtana on tapahtuman ja hankkeen toteuttaminen kaupunkilaisille.
Avustusta myönnetään taiteen ja eri kulttuurialojen tapahtumien ja hankkeiden suunnittelu- ja toteuttamiskustannuksiin: tapahtuman, esityksen, näyttelyn, konsertin ja produktion kustannuksiin sekä koulutuksen ja kurssin järjestämiskuluihin ja kotiseutu- ja kulttuuriympäristötoimintaan, joka tukee hankolaista kulttuuria.
Avustusta ei myönnetä toimintaan tai hankkeeseen, jonka ainoana tai pääasiallisena tarkoituksena on varainkeruu.
Tämän vuoden kohdeavustuksia haetaan vielä maaliskuussa eli samaan aikaan kuin toiminta-avustuksiakin, mutta ensi vuoden tapahtumaan avustusta haetaan lokakuussa vapaamuotoisella hakemuksella, johon tulee liitteeksi liittää tapahtuman toimintasuunnitelma ja talousarvio.
Anomusten käsittelyssä painotetaan kulttuuritoimen budjetissa mainittuja erityispainoalueita sekä alle 18 -vuotiaiden osuutta jäsenistön määrässä, kaupunkilaisille tarkoitettujen retkien, esitelmien, info- ja luentotilaisuuksien järjestämistä, asiantuntijalausuntojen antamista, erilaisiin kilpailuihin ja näyttelyihin osallistumista, näytösten tai elokuvatilaisuuksien järjestämistä, yleisötilaisuuksien ja esiintymisten tuottamista.
Erityisesti avustusten jaossa otetaan huomioon työsopimukseen perustuvan asiantuntijan palkkaaminen sekä oman esityksen, konsertin, näyttelyn tai tapahtuman tuottaminen kaupunkilaisille. Myöskin yhdistyksen harjoittamilla erityistoiminnoilla (kuten juhlavuoden toteuttamisella, monikulttuurisen toiminnan harjoittamisella, suomen- ja ruotsinkielisten yhteisproduktioiden toteuttamisella, jonkin poikkeuksellisen ison hankkeen toteuttamisella yms. on merkitystä).
Asiakirjojen tarkastamisen ja hyväksymisen jälkeen avustus maksetaan hakijan pankkitilille.
Kohdeavustuksen käytöstä tulee toimittaa lyhyt selvitys kulttuurilautakunnalle seuraavan vuoden tammikuun 15. päivään mennessä ja joka tapauksessa ennen kuin seuraavaa avustusta voidaan maksaa. Ellei selvitystä esitetä, seuraavaa avustushakemusta ei käsitellä.
Kaupungilla on oikeus periä myönnetty avustus takaisin, jos avustuksen saaja on rikkonut avustusehtoja. Kaupungin viranomaisilla on oikeus tarkastaa avustuksen saajan varainkäyttö avustusehtojen noudattamisen selvittämiseksi.
Myöhästyneitä hakemuksia ei käsitellä.
Ehdotus
Kulttuurilautakunta hyväksyy edellä esitetyt avustustenjakokäytäntöjen tarkennukset.
Päätös
Kulttuurilautakunnan avustukset jaetaan entiseen tapaan pelkällä maaliskuun haulla.
Lisätiedot:
Vt. kulttuurisihteeri Reija Vanhanen, 019 2203 270