Poistuminen | Toimielimet | Kulttuurilautakunta | Pöytäkirja 13.10.2009

Kulttuurilautakunta
Pöytäkirja 13.10.2009 Pykälä 95



Kulttuurilautakunta
§ 53
09.09.2008
Kulttuurilautakunta
§ 95
13.10.2009

 

Hangon museon perusnäyttely

 

KULT § 53
Hangon historian perusnäyttely

 

Hankoon on jo kauan kaivattu kaupungin mielenkiintoisesta historiasta kertovaa perus

näyttelyä. Sitä ovat kyselleet sekä hankolaiset että turistit. Myös koulut tarvitsisivat tällai

sen näyttelyn, jonka sitten voisivat sisältää opetussuunnitelmaansa.

Voimakasiinissa on tyhjää tilaa, jonne voitaisiin pystyttää museon perusnäyttely. Raken

nuksessa on lisäksi tilava kahvila-ravintola ja yleisökäymälät ja pihalla valmiit paikoitus

tilat. Voimakasiini on sataman ainoa rakennus, joka kuuluu tänä vuonna perustettuun

Hangon kansalliseen kaupunkipuistoon. Näyttely kohottaisi rakennuksen arvoa entises

tään.

Näyttelyssä otettaisiin esille mm. seuraavat teemat:


Sataman historia

Voinvienti

Siirtolaisuus Pohjois-Amerikkaan

Kylpylä ja Kylpyläpuisto

Teollisuus

 

Ehdotus

Perusnäyttelyn suunnittelu ja rahoituksen suunnittelu aloitetaan

 

 

Päätös
Ehdotus hyväksyttiin

 

KULT § 95 Voimakasiinin korjaaminen

 

KULT § 71

 

Kulttuurilautakunta päätti kokouksessaan 9.9.2008, että Hangon museon perusnäyttelyn suunnittelu aloitetaan. Tähän tarkoitukseen museolle on luvattu Länsisataman voimakasiinin kolme varastohuonetta satama-altaan puolelta. Näyttely sijoitettaisiin yhteen suureen ja toiseen pienempään varastohuoneeseen ja kolmannessa huoneessa voitaisiin järjestää esim. ryhmien työpajoja.

 

Aluksi tilat on korjattava. Museonjohtaja on Länsi-Uudenmaan Rakennuspalvelu Oy: Arkkitehtitoimisto Stephan Horn Oy:n avustuksella laatinut alustavan korjaussuunnitelman ja kustannuslaskelman. Avustusanomukset lähetettiin lokakuun aikana Museovirastolle ja Uudenmaan ympäristökeskukselle. Opetusministeriöltä haetaan avustusta vuoden loppuun mennessä ja lisäksi korjausavustusta haetaan Valiolta.

 

Ehdotus
Merkitään tiedoksi.

 

Päätös
Lyhyen keskustelun jälkeen merkittiin tiedoksi.

 

KULT
Hangon museon perusnäyttely

 

Kulttuurilautakunta päätti kokouksessaan 9.9.2008, että Hangon museon perusnäyttelyn suunnittelu aloitetaan. Tähän tarkoitukseen satamalautakunta lupasi museolle kokouksessaan 9.12.2008 vuokrata Länsisataman voimakasiinin kolme varastohuonetta satama-altaan puolelta.

Kulttuurilautakunta velvoitti kokouksessaan 3.12.2008 museonjohtajan ryhtymään toimenpiteisiin avustusten hakemiseksi hanketta varten. Avustusta ikkunoiden ja tuulikaappien korjaukseen haettiin Museovirastolta ja Uudenmaan ympäristökeskukselta. Museovirastolta ei avustusta saatu, mutta Uudenmaan ympäristökeskukselta saatiin 6 000 €.

 

Uudenmaan liitolta anottiin suunnitteluavustusta 49 500 €. Museonjohtaja on ollut yhteydessä Opetushallitukseen, joka on luvannut tukea tilojen korjaamista ja näyttelyn toteuttamista sen jälkeen kun suunnitelmat ovat valmiina.

 

Satamalautakunta päätti kokouksessaan 9.6.2009 varata voimakasiinin tilat omaan käyttöönsä. Uudenmaan ympäristökeskus ilmoitti, että sen myöntämä avustus, 6 000 €, on käytettävissä kolmen vuoden ajan. Uudenmaan liiton anomus jäädytettiin.

 

Kulttuurilautakunta on toimenpideohjelmassaan ilmoittanut, että sen eräs päätavoite on saada aikaan Hangon historiasta kertova perusnäyttely. Itäsataman makasiinialueella kaupunki omistaa tiilimakasiinin ja hirsimakasiinin. Tiilimakasiini oli aikaisemmin varattu museon käyttöön ja hirsimakasiinissa, jonka ulkoseinät on korjattu museon toimesta, säilytetään museon suuria esineitä. Kummatkin rakennukset ovat kylmiä tiloja. Museon perusnäyttely Itäsatamassa vahvistaisi alueen luonnetta kulttuurialueena.

 

Ehdotus
Kulttuurilautakunta päättää, kumpi rakennus pyritään kunnostamaan perusnäyttelytilaksi.

 

Päätös
Päätettiin yksimielisesti ehdottaa hirsimakasiinia otettavaksi kaupungin investointilistalle.

 

Lisätietoja
Museonjohtaja Marketta Wall, 019 2203 223

 




Poistuminen | Toimielimet | Kulttuurilautakunta | Pöytäkirja 13.10.2009

©