Poistuminen | Toimielimet | Kulttuurilautakunta | Pöytäkirja 13.10.2009

Kulttuurilautakunta
Pöytäkirja 13.10.2009 Pykälä 99



Kulttuurilautakunta
§ 99
13.10.2009

 

Uusia lahjoituksia museolle

 

KULT § 99
Hangon museo on saanut tänä kesänä ja syksynä kolme suurta lahjoitusta:

 

Reino Kaukorannan jäämistön valokuvalahjoitus, johon kuuluu kymmeniä valokuvia hotelli Regatan alkuvaiheista sekä Helkamatehtaista.

 

Raimo Kuittisen valokuvalahjoitus, johon kuuluu kymmeniä tuhansia valokuvia mm. siltä ajalta, jolloin hän oli Hangonlehden valokuvaajana 1960- ja 1970-luvuilla. Kokoelmaan kuuluu runsaasti mm. Hangon teollisuutta ja sen tuotantoa esittäviä valokuvia.

 

Sarfvik-Nymans stiftelsen lahjoitus, joka täydensi säätiön aikaisemmin tänä vuonna tekemää tyylihuonekalulahjoitusta. Uuteen lahjoitukseen kuului kuusi valkoista tuolia, kaksi valkoista pöytää, sohva ja lipasto sekä kristallikruunu. Joitakin huonekaluja tullaan käyttämään museon kesänäyttelyssä 2010.

 

Ehdotus
Merkitään tiedoksi

 

Päätös
Merkittiin tiedoksi

 

Lisätietoja
Museonjohtaja Marketta Wall, 019 2203 223

 




Poistuminen | Toimielimet | Kulttuurilautakunta | Pöytäkirja 13.10.2009

©