Club for Fiven konsertti
27.8.2010 klo 19:00-21:00
Club for Five on ainutlaatuinen ilmiö musiikkimaailmassa rikkoessaan mielikuvia siitä, mitä kaikkea ihmisäänellä voikaan tehdä. Monipuolinen a cappella lauluyhtye on valloittanut yleisönsä suvereenilla osaamisellaan niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Yhtyeen musiikkia ei voi rajata yksittäiseen tyylilajiin, sillä viisikko yhdistelee sovituksissaan ennakkoluulottomasti jazz-, pop-, rock- ja klassista musiikkia tyylikkäästi ja omaperäiseksi kokonaisuudeksi. Voisi jopa sanoa, että Club For Fiven tyylilaji on Club
For Five. Vaikka lavalla ei näy soittimia, Voi Club for Five´n konsertissa kuulla kaikkea sähkökitaroista rumpusooloihin. Yhtye ei kuitenkaan tyydy pelkkään soittimien imitointiin, vaan kaikki yhdistyy saumattomasti taitavaan yhtyelauluun ja musiikilla leikittelyyn.Viiden laulajan (Maija sariola, Susanna Hietala, Jouni Kannisto, Tuomas Ahola ja Tuukka Haapaniemi) lashow on täynnä vastustamatonta iloa, energiaa ja virtuositeettia.Liput ennakkoon kirjastosta 25€ ja ½ tuntia ennen konserttia ovelta.
|
|